Tässä nyt yksi niistä jo aikaa sitten aloitetuista. Eli idea lähti Me&I pilvipaidasta, noh oikeita värejä ei ollut valmiina eikä pilvitrikoota vielä silloin saanut Suomesta. Joten pilviä piirtämään ja aplikoimaan joustofroteelle. Pilviä on siis ympäri puseroa, tuo alempi kuva on takaa. Maanantaina tästä oli valmiina takakappale ja hullulle tuntui nyt ruveta tekemään pelkkiä pilviä, sitä kun muistaakseni kohta saa velourinakin eli ei kun ideoimaan kopteria taivaalle. Kiva malli löytyi tytön Snoffsin tunikasta ja koiraa muistuttava otus syntyi omasta päästä. Tarkoitus oli tehdä luppakorvakoira, mutta neito jo totesi "et sä äiti osaa, mä voin piirtää sulle mallin". Kyytiin tuo nyt kuitenkin pääsi :) Ja huomaa kyllä, että viime ajat on tehty vaan housuja, ei tullu suorat tikkaukset kaksoisneulalla ja muutenkin tuntui tökkivän koko puseron ompelu. Mutta, nyt on aikaa tehdä puseroita, vaikka kyllä mä TAAS kovasti kaipasin sitä peitetikkikonetta...
Ja kuvankäsittely ei nyt yöllä oikein ollut hallussa, siksi tuo nyt on vähän mitä sattuu. Takakappale on kuvattu salamalla ja etukappale ilman. Peruspunaisesta tuossa on kuitenkin kyse. Jos saan tuon mallimiehen napattua vielä kuviin pusero päällä niin lisään sitten pari kuvaa.